perjantai 31. lokakuuta 2008

Kortti Ilulta



Ilmoittauduin taas uuteen sukkalankaklubiin eli Ilun murretujen sävyjen-sellaiseen.
Sain mukavan kortin tänään postissa ja jännitys alkaa tiivistyä, koska en malta odottaa joulukuuhun asti.

Isännän mukaan vosin jo pitää taukoa lankahankinnoissani, koska ne keräävät vain pölyä eli on aivan liikaa!!! lankaa hänen mielestä.

Noh, hamsteri ei voi itsellen mittään.

Maa on aivan valkoisena ja pimeyskin on kadonnut sen myötä - aamulla oli -10 c. Talvi tuli -onneksi- tänä vuonna aikaisin.