tiistai 29. syyskuuta 2009

Välillä tälläistä


Sukkien neulonnan lomassa olen tehnyt meidän neitille rannekkeet toivomuksensa mukaisesti.
Ne pitää olla samanlaiset kuin äidilläkin on... Muutamat olen syksyn aikana tekaissut lahjakonttiin.
Lankana Novitan Coloria, puikot 3mm bambut. Neiti tykkää kovasti eli käytössä ovat.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tälläistä meillä nyt

Tällaiset sukat valmistuivat eilen illalla saunan jälkeen, enkä voinut olla kokeilematta niitä heti jalkaani. Eli Sauna-sukat Ullasta. Lankana käytin Novitan Seitsemää veljestä, joka oli marinoitunut muutaman vuoden lankalaatikossani. Sukkapuikot olivat tällä kertaa 3,5mm ja bambuiset.

Minä ihastuin malliin niin, että varmasti teen useammat sukat tällä mallilla.




Tässä sitten kuvaa eilisestä päivästä elikkä hirvimetsälle piti lähteä isännän kanssa, kun hirviporukkaan kuulun... Tänään menen vasta illalla passiin riistapellon laitaan. Mukavaa sunnuntai päivän jatkoa kaikille ;)

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Pipo


Entinen työkaveri halusi välttämättä turkoosin pipon ;)
Lankana Idenan Bambino Ull - 100% merinovillaa.
Lankaa kului runsas 110g, neuloin pipon 4mm 40 cm pyöröillä ja 4mm sukkapuikoilla.
Oli mukavan leppoisa välityö villasukkien neulomisen lomassa ;)

Arvatkaas miksi minulla on aitoa lampaan villaa kädessäni? Sain sitä kuopuksen sairaalakäynnillä laitettavaksi hänen varpaiden väliin helpottamaan hiertymän paranemista...
Kaikkea uutta sitä oppii melkein joka päivä;)

maanantai 21. syyskuuta 2009

Varpu-sukkaset



Elikkäs nimesin nämä sukat VARPU-sukiksi eilisen päivän kunniaksi ja muutenkin tuli mustikka mieleen...

Edelleen käytin Maija-lankaa ja 3mm bambusukkapuikkoja. Langan menekki 65g.


Laitan jossain välissä mallikerran ohjetta tähän liitteeksi, kun joudan. Voihan olla, että jollakin tämä mallikerta on jo sukissa ;)


lauantai 19. syyskuuta 2009

Sukat Maijasta

Sain äsken valmiiksi sukat Gestjalin Maija langasta. Väri on tumman ruskea, joka valokuvassa näyttää paljon vaaleammalta. Puikkoina käytin taas 3mm bambusukkapuikkoja. Lankaa kului noin 60g.
Mallin sukkaan kopsasin tyttöjen lahjaksi saamista sukista, kun oli niin nätti kuvio. Mallissa neulotaan 2 oikein 2 nurin joustinta ja joka neljännellä kerroksella oikeat silmukat seuraavasti: Nosta ensimmäinen oikea silmukka neulomatta oikealle puikolle ja neulo toinen oikea silmukka tavallisesti. Sitten nosta oikealta puikolta neulomatta jäänyt silmukka neulotun silmukan yli ja neulo vielä yksi silmukka nostetun silmukaan sisään. Elikkä neulomatta olevassa silmukassa on nyt ensimmäinen neulottu silmukka ja sitten uusi silmukka, että silmukoiden määrä pysyy samana...
Toivottavasti saitte selvää... Itsestä tuntui vaikelta kirjoittaa ohjetta.

torstai 17. syyskuuta 2009

Sukkat Heinälatoon

Eilen valmistuivat nämä lahjaksi menevät sukkaset. Olen käyttänyt Laine-sukkien mallikertaa sukissa, muuten omasta päästä kantapää ja kärkikavennukset. Lankana Austerman step ja 3mm bambuiset puikot.

Näitä oli kiva neuloa iltaisin sohvassa istuskellen. Nämä olivat neljännet sukat Heinälatoon.






tiistai 15. syyskuuta 2009

Kiitos SNY


Ihana paketti eli tosi mieluinen. Vironvillaa ei ole koskaan liikaa ja minulta on huiveja tilattu eli varmasti teen siitä huivin. Silmukkamerkkejä ei ole koskaan liikaa ;) Kiitos niistäkin. Servetit laitan esikon synttäreillä kahvipöytään ;) Kortissa oli tärkeää asiaa!
Onneksi paketti oli postilaatikkoon mahtuva, muuten en sitä tänään olisi saanut ;D Joka päivä olen hetimiten rientänyt postilaatikolle kurkkimaan.
Kiitos vielä ja mukavaa syyskuun jatkoa sinulle!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Vihdoinkin...

Elikkäs kamera oli UKK-puistossa karhunpyynnissä mukana enkä aiemmin saanut eilen valmistuneita sukkia kuvattua. Alimmassa kuvassa herkkutatteja, jotka jäivät metsään
... isäntä ei ehtinyt kerätä...

Siis nämä sukat menevät Heinälatoon. Käytin lankana MAIJAA ja ne ovat kokoa 32. Puikkoina käytin bambuisia sukkapuikkoja 3mm.




perjantai 11. syyskuuta 2009

Miksi päivässä ei ole enemmän tunteja?


Elikkäs aika loppuu kesken. Tässä minun tämän viikon aikaan saannos sukkasatoon.



Maustehyllykaapin ylärivistö täynnä kuivattuja tatteja - eikä siinä kaikki...


Järjestyksessä vasemmalta kuusenkerkkäsiirappi, kuivattua nokkosta, kuivattuja tatteja ja mansikkahilloa... Nam.

SNY:lle tiedoksi etten ole ehtinyt vielä pakettia ottaa, kun on niin kiirus ;) Jännityksellä alan kuitenkin nyt odottamaan tulevaa ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Metsän satoa


Satoi, mutta lähdin kuitenkin metsään ja se kannatti. Löysin ison herkkutatit ja muutaman kanttarellin!!!! Siis minä en voinut uskoa silmiäni, kun nämä kanttarellit löysin. Sitä se ilmaston lämpiäminen tettää. Punikkitatteja löysin myös ja nyt niitä kuivattelen uudella kuivaajallani. Nokkosia kuivattelin ensin ja nyt tatteja. Sukkien kutominen taitaa jäädä huomiseen, koska laitan huomiseksi vielä ruokaa eli viimeisiä hirven lihoja uuniin.




lauantai 5. syyskuuta 2009

Sieniä ja sukkia


Sukat on "uunituoreet" eli juuri valmistuneet ja aion säilöä ne Sukkasadon Heinälatoon hetimiten. Lankana Novitan Puolukkaa 85g, 3mm bambusukkikset. Vanhempi tyttö laittoi ne heti jalkaansa ;) Tykkää.


Sain eilen Herkkutatteja ystävältä, kun en niitä ole löytänyt... Nam ;D


Tässä minun tämän päivän saalis tatteja - kuivurissa kuivatan ja paistan vähän herkkusuillekkin leivän päälle. Menin metsään vaikka satoi, koska meillä on vasta nyt satanut ja sienet ruvenneet kasvamaan.
Välillä kudon sukkia.

torstai 3. syyskuuta 2009

Lacy Bctus


Lacy-Bactus by Terhi Muinonen
Lanka; Ilun handdyed 60% villaa, 20% bambua ja 20% silkkiä
puikot; 2,75mm pyöröt