keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuoden vaihtuessa arvontaa


Rauhallisen Joulun jälkeen on mukavaa aloittaa uusi vuosi. Kuvassa yllä näkyy jo auringon säteet taivaanrannasta.
Toivon ensi vuodelta terveyttä, haluaisin myös aloittaa opiskelut pitkän tauon jälkeen ja paljon yhteistä aikaa perheen kanssa.
Mitä sinä toivot vuodelta 2010? Vastaajien kesken arvotaan lankaa tietysti.
Neulon silmukan silloin ja tällöin - nautin lomapäivistä ja luen kirjoja ja maistelen suklaata.

14 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Vuodelta 2010 toivon monenlaista. Toivon, että kaikki tällä hetkellä hieman pielessä olevat asiat korjaantuvat. Siinähän sitä onkin paljon toivetta, mutta onhan mahdollista, että moni asia tulee kuntoon.
Toivon, että saan työpaikan, yhden aikuisen taloudessa työttömyys on kova paikka, toivon että Poikani terveys ja diagnoosit saadaan kuntoon ja että hänestä tulisi taas iloinen poika. Ja tottakai toivon myös todella Neulerikasta vuotta meille kaikille!

Vihervaaranneli kirjoitti...

Toivon tulevalta vuodelta mukavia ja mielenkiintoisia päiviä. Neulomisrintamalla tavoitteeena on tehdä jokin kaunis pitsihuivi.

Matleena kirjoitti...

Toivon tulevalta vuodelta terveyttä ja suhteellisen tasaista, rauhallista elämää, jossa on on ilonpilkkuja siellä täällä.

Onnekasta ja neulerikasta vuotta 2010 sinullekin! :)

Anu kirjoitti...

Toivoisin, että vuonna 2010 minusta tulisi äiti. Lisäksi toivoisin, että neuleinspirationi pysyy korkealla ja saan paljon käsitöitä aikaan. :)

Mukavaa alkanutta vuotta!

Unki kirjoitti...

Parempaa elämänlaatua tietysti ja paljon onnistumisia, joista voi olla ylpeä. Tietyt asiat saisivat myös selvitä eikä mitään ikävää tarvitsisi sattua.

minnap kirjoitti...

minä odotan jotain tapahtuvaksi, siis mikä riippuu minusta itsestäni, saanko aloitettua jotain uutta ja vielä salaista...

Pihla kirjoitti...

Toivon että opin ompelemaan kunnolla ja saan muutenkin käsitöitä tehtyä paljon ja mielellään onnistuneita. Ja toivon että uudesta vuodesta tulee onnellinen meille kaikille:)

Omppumato kirjoitti...

Toivon ennen kaikkea terveyttä itselleni ja läheisilleni. Toivon onnellisuutta, rauhallisuutta ja tasapainoista elämää.

Mammutti kirjoitti...

Terveyttä, edes sitä hivenen heikkenevää itselle ja läheisille. Rauhallisempaa ja turvallisempaa eloa laajalle joukolle ympäsi maailmaa.
Ja käsityöasioissa toivon itselle terveyttä tehdä haluamiani käsitöitä.
Sinulle toivon voimia, jaksamista ja onnea tälle(kin) vuodelle!

Inkeri kirjoitti...

Terveyttä minäkin toivon.

Monna kirjoitti...

Toivon, että harjoittelut sujuvat mukavasti ja kesäksi saisi töitä, mutta ehtisi vähän lomaillakin. Enemmän aikaa neulomiselle :) Ja että kellekään läheiselle ei sattuisi kamaluuksia.

Sude kirjoitti...

Minä toivon, että lopultakin olisi aikaa tehdä kaikki haluamani käsityöt. Toinen tärkeämpi toive olisi saada pudotettua vähän painoa. Yli sata kiloa pienelle ihmiselle on aivan liikaa :)
Hyvää Vuoden alkua sinulle!

-Leena- kirjoitti...

Tapahtumarikkaan viime vuoden jälkeen toivon perheelleni rauhallista ja leppoisaa vuotta 2010. toivon myös uudelleen ilmestyneen neulomisinspiraation jatkumista.
Oikein hyvää kuluvaa vuotta myös sinulle!

anskuu kirjoitti...

Toivon terveyttä ja mukavaa vuotta tästä vuodesta!